Veikkaajat.com

Jesse Joensuu New York Islandersiin!

Suomen jääkiekkomaajoukkueessa MM-kotikisoissa jyrännyt laitahyökkääjä Jesse Joensuu palaa NHL-seura New York Islandersiin yksivuotisella sopimuksella.

24-vuotias Joensuu on Islandersin toisen kierroksen varaus vuodelta 2006. Hän pelasi organisaatiossa vuosina 2008-11, mutta palasi kaudeksi Eurooppaan, kun ei saanut vakiinnutettua paikkaansa NHL-miehistössä.

Päättyneellä kaudella Ruotsin Elitserienissä HV71:ssä pelannut Joensuu teki Islandersin kanssa yksisuuntaisen sopimuksen, joten tällä kertaa hänen ei tarvitse viettää aikaa farmiseura Bridgeport Sound Tigersissa. Sopimuksessa on europykälä, joka mahdollistaa paluun Eurooppaan, jos NHL-paikka ei aukea.

 

HALUATKO MUKAAN KISOIHIMME?

Veikkaajat.com on Suomen positiivisin ja innostunein urheilumedia. Kilpailuissamme on jaossa upeita matkoja, kisalippuja, tuotepalkintoja ja osallistuminen on helpompaa sekä myös kivempaa kuin fasaanin ujelluksen kuunteleminen.

Hyppää mukaan menoon kanssamme tai kannattaa ainakin tutustua alla olevaan siniseen kuvaboxiin, sillä tarjolla on jopa 100 euron aloitusbonus! Siis sata erkkiä, tässä melkein punastuu!

Seuraa toki meitä myös Twitterissä: Veikkaajat.com/Valavuori & Veikkaajat.com/Poukka

HALUATKO MUKAAN KISOIHIMME JA 100€ PELIRAHAA?

Veikkaajat.com on Suomen positiivisin ja innostunein urheilumedia. Kilpailuissamme on jaossa upeita matkoja, kisalippuja, tuotepalkintoja ja osallistuminen on helpompaa sekä myös kivempaa kuin fasaanin ujelluksen kuunteleminen.

Hyppää mukaan menoon kanssamme tai kannattaa ainakin tutustua alla olevaan siniseen kuvaboxiin, sillä tarjolla on 100 euron aloitusbonus! Siis sata erkkiä, tässä melkein punastuu! Ensitalletuksesi tuplataan, talletit sitten 10€ tai 100€.

nb

Seuraa toki meitä myös Twitterissä: Veikkaajat.com/Valavuori & Veikkaajat.com/Poukka

Kommentoi uutista

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Facebook